9. ajopäivä: Williams - Las Vegas

9. ajopäivä

Helteinen aamu Arizonassa, pienessä Williamsin kaupungissa. Pitäisi kirjoittaa blogia, mutta en taaskaan ehdi. Kello käy, lähtöön aikaa 20 minuuttia. Täytyy yrittää kirjoittaa lisää moottoripyörän takapenkillä, tuulessa ja tärinässä. Se tietää sitä, että osumatarkkuus kännykän pieneen ruutuun on huono. Ja se taas tietää sitä, että kirjoitusvirheitä on luvassa. Tekstiä ei nimittäin pääse muokkaamaan jälkikäteen blogin hallintasivuilla, ei ainakaan ilman kahden tunnin hikoilua ja tulitaistelua. Blogia ei totisesti ole optimoitu älypuhelimille eikä minua kiukuttelevan blogin ylläpitäjäksi, mutta matka jatkuu, ja blogi, vaikka hieman ontuukin.

Parin päivän poikkeama 66:lta

Tämän päivän ajoreitti poikkesi taas Route 66 -tieltä. Lähdimme pohjoiseen, kohti Las Vegasia. Tarkoituksena on viettää siellä yksi lepopäivä ja palata takaisin 66:lle Mojaven autiomaan kautta. Sekä Vegas että autiomaa ovat niin lähellä, että muutaman sadan kilometrin kierros kannattaa tehdä. Jaksaa, jaksaa!




Williamsista lähtevä tie oli surkeassa kunnossa. Julmetun kokoisia paikkausjälkiä, uria ja kuoppia. Tärinää ja rytinää. Isommilta kolhuilta onneksi vältyttiin. Ihmeen hyvin ovat pyörät kestäneet pitkän ajon kuumissa olosuhteissa. Parin pyörän pakoputkiripustuksia on jouduttu kiristämään, mutta muuten Harrikat ovat palvelleet meitä moitteetta.

Seligmanin kylässä on useita pieniä kuppiloita ja myymälöitä




Tämän päivän ensimmäinen pysähdys oli vanhassa Seligmanin kylässä. Siellä, kuten niin monessa muussakin paikassa, jouduimme kameroiden ristituleen. Ranskalainen turistiryhmä oli myös pysähtynyt tauolle. Unohtivat hetkeksi Route 66 -aiheiset matkamuistot, rynnivät ihastelemaan pyöriämme, hyörivät kameroineen, pyysivät päästä yhteiskuvaan ja jopa piipahtamaan takaistuimella. Räps, räps, räps. Noin sitä napattiin kotiinviemisiksi valokuvat AIDOISTA amerikkalaisista motoristeista!




Legendaariset Mustat vuoret

Vuoristot nostavat sekä fiilistä että lämpötilaa


Hohdokkaan, mutta lyhyen filmitähtiuran jälkeen matkamme jatkui Hualapai-reservaatin halki. Sana Hualapai tarkoittaa mojave-kielellä mäntymetsien kansaa. Ja kyllä, valtavan ruohotasangon jälkeen eteemme levittyi matalien mäntyjen täyttämä tasanko ja sen takana komea, jylhä Hualapai-vuoristo. Vuorten jälkeen ilma lämpeni ja ensimmäiset tuulessa huojuvat palmut ilmestyivät teiden vierustoille. Kivisen vuorijonon jälkeen sivusimme vielä toista vuoristoa, legendaarisia Mustia vuoria. Johan oli maisemat!

Mahtipontinen Hoover Dam

Hoover Damille saavuttiin majestettista siltaa pitkin

No mikäs se tuo oikein on?

Arizonan ja Nevadan osavaltioiden raja kulkee Coloradojoen kohdalla. Rajalla sijaitsee myös kuuluisa Hoover Dam -pato. Pistäydyimme hämmästelemässä mahtipontista, Presidentti Hooverin vuonna 1936 rakennuttamaa järkälettä. Pato on melkoinen betonimöykky. Se on mahtavat 379 metriä leveä ja 221 metriä korkea! Hoover Dam -padon paksuus juuresta on 201 metriä ja harjalta 14 metriä. Rakennusvaiheessa betonia kului uskomattomat 3,4 miljoonaa kuutiometriä! Se on niin suuri määrä, ettei suomalainen motoristi pysty moista hahmottamaan. Padon juurella on jättimäinen voimalaitos, joka tuottaa yhä massiivisen määrän energiaa Kaliforniaan, Arizonaan ja Nevadaan. Taas oli suurta ja mahtavaa.

Ikoninen Las Vegas -kyltti 1950-luvulta





Padolta, Mustien vuorten tuntumasta suuntasimme Nevadan osavaltion suurimpaan kaupunkiin, Las Vegasiin! Vegasiin pitäisi tulla laillisen prostituution tai kannabiksen perässä, vihkiytymään tai vähintään dollarin kuvat silmissä, mutta ylikuuman ajopäivän jälkeen meillä oli vaatimattomasti mielessä vain suihku, kylmä suihku. Ja ehkä jokunen kylmä virvoke.




Las Vegasissa yövyimme legendaarisessa Luxor Hotel & Casinossa. 




Tänään ajokilometrjä kertyi noin 400.